Matkatessani Jäämeren rannoilla näin delfiinin parven ja itselleni muistettavimmat, positiivisen riemun; oli horisonttia muualle kuin rakentamaamme seinään. Samaa riemua en koskaan kokenut Tampereen Särkänniemessä, show ei ollut minua varten.
Olin tuolloin nuori ja nälkäinen. Delfiinit palkittiin kun hyppäsivät renkaiden välistä. Koreografia ei ollut delfiinien, vaan ihmisen tekemä. Takana on raha ja muka se rakkaus eläimen hyvinvointiin. Tokikaan en voi väittää etteikö välittämistä ja rakkauttakin ole, valhe vaanii taustalla isompien herrojen ahneudessa joissa alamainen kyyristyy itseksensä moraalin esittäjäksi. Kuka jaksaa puolustautua ja väittää, että on sama verrata delfinaariossa syntyneiden delfiinipoikasten kuolemalukuja vastaavaan vapaissa merissä. Meri ottaa ja antaa, kun ihminen vain ottaa. Minulle riittää possut, kanat ja lampaat; häkeissään ja aitauksissaan –silloin kun olin nuorta vanhempi.
Onko sekin jonkun mielestä väärin? Vastaus lienee jo tuhottu: tarvitaan tarkkoja mittauksia.
© 2019 Muupe Horto
Web-sivuston rakentanut: Heikki Kujala